Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on helmikuu, 2022.

Suomen puutaloteollisuus 100-vuotta vuonna 2027

Kuva
Kuva: Kansallisarkisto Vientisahan perustaminen oli alku puutaloteollisuudelle Vuosi 2027 on Suomen puutaloteollisuuden merkkivuosi, jolloin Annalan Saha Oy:n puutalotehtaan aloittamisesta tulee kuluneeksi 100-vuotta. Annalan Saha Oy:n historia on tarina Suomen puutaloteollisuuden ensiaskelista. Yhtiön vaiheisiin sisältyy suhdanteisiin liittyviä nousuja ja laskuja sekä yritysostoja aivan samaan tapaan kuin nykyisin talopaketteja valmistavissa yrityksissä. Huomionarvoista on, että samat tai lähes samat liiketoiminnan taloudelliset riskit ovat edelleen olemassa. Olen tässä postauksessa tarkoituksella jättänyt Annalan Saha Oy:n sahaustoiminnan ja siihen liittyneet yhtiöjärjestelyt huomiotta, vaikka sahaustoiminta muodostaakin puutaloteollisuuden perustan. Annalan Saha Oy:n perustaminen Jaakkiman pitäjässä Sorolan kylässä sijaitsevan Annalan kartanon korjaustöitä varten oli vuonna 1919 hankittu edullisesti kotitarvesahan sijaan suurempi Kurki-veljesten omistama saha, joka kuljetettiin Koiv

Rintamamiestalo

Kuva
Monille rintamamiestalo edustaa ulkomuodoltaan ja rakennustavaltaan oikeaa taloa ja voi antaa nuorille vahvan kimmokkeen talounelmasta ja omakotiasumisesta. Epäilemättä rintamamiestalot näyttävät taloilta, eivätkä kottaraisen pöntöiltä. Talot ovat jykevärunkoisia ja rakennettu kestämään vuosikymmeniä. Yllä kuvissa kaksi ns. ruotsalaistaloa. Vuonna 1940 ruotsalaiset lahjoittivat keräysvaroilla Suomeen 2000 puuelementtitaloa ns. ruotsalaistaloa. Ruotsalaistaloista osa pystytettiin Helsingin kaupungin vuokratonteille Maunulaan Pirkkolan (Britaksen) tilan metsäpalstalle. Pirkkolan tonttien koko vaihtelee 700–1000 m2 välillä. Jatkosodan alkaessa oli Pirkkolaan ehditty pystyttää 150 taloa. Talot suunniteltiin Suomessa, mutta talojen teollinen suunnittelu ja puuelementtien rakentaminen tapahtui Ruotsissa. Pirkkolan lisäksi ruotsalaistaloja pystytettiin mm. Kupittaalle, Tampereelle, Lahteen, Poriin, Forssaan, Kuhmoon, Kuopioon, Mikkeliin ja Ouluun. Kirjoittajan arkistosta: Taistelija Aunuksell